Saturday, April 2, 2011

Ihan vaan pari kuvaa

Tällä viikolla tuli räpsittyä muutama kuva kännykällä ihan tätä blogia ajatellen. Tää on samalla vähän niinkun testi, että kuinka hyviä ne kuvat sitten netin kautta katsottuina onkaan..

Minähän olen tunnetusti laiska. Niin laiska, että en viitsi keittää pelkästään itselleni kahvia kotona, T kun ei juo sitä lainkaan. Töissä on kuitenkin tullut tavaksi juoda muutama kuppi päivässä, ja siitä johtuen kotonakin kahvihammasta kolottaa totuttua enemmän. Laiskan ihmisen ratkaisu on siis seuraava:


TADAA! Hän on siis uusi perheenjäsenemme, joka kulkee nimellä George Clooney. Hän ei ikävä kyllä ole aito vaan feikkiversio Georgesta. Aito Yrjö kun ei pulauta ulos muuta kuin kahvia, ja tämän talouden toinen puolikas tahtoi mielummin sellaisen josta saa myös kaakaota sekä (jää-)teetä. Mukillinen on valmis noin minuutissa, tarkkaa aikaa en ole mitannut.

Torstaina täällä oli vihdoinkin aurinkoinen päivä, ja hoksasin ottaa kuvan maisemista töissä ollessani. Seuraavat räpsyt on siis juurikin se tausta jota meikäläinen tuijottaa ansiotyössä ollessaan. Surkeeta, eikö?


Työkaveri tuli tänään (jep, olin ylitöissä) mun kyydillä töihin. Se on jo parina päivänä maininnut että niillä on aikas paljon pihassa lunta. Seuraava kuva on näpsätty sen kotikadulta. Kieltämättä siellä vähän oli tota valkosta. Naapurin auto antaa vähän osviittaa penkan korkeudesta.. :)


Tää vika kuva onkin sitten jo melkein kotoa. On meilläkin vielä vähän hankea. Ei tartte vielä istuttaa kukkia pihalle.

2 comments:

  1. Kiva keitin, tollasen mäkin tarviin! Mikä Georgen oikee merkki on? Tai tuskin sitä täältä saa.
    Levin reissu tehty - ilmat aurinkoiset. Hiihdettiin, lasketeltiin, käveltiin, syötiinnnn....

    ReplyDelete
  2. Joo on sulla surkeet maisemat!!! Mun toimistossa ei oo ees ikkunaa saati että sieltä aukeis tollaset maisemat. Ei teillä tosiaan ihan vielä pääse istutteleen ja tulihan taas mieleen niitä korkeampia penkkoja katsellessa että kyllä me valitetaan täällä "pienestä".
    -Jenni-

    ReplyDelete